On joulukuun 5. päivä ja Lahdessa Rautatienkadulla sijaitsevassa Bistro Popot:ssa tunnelma on erittäin miellyttävä ja rennon oloista. Kello on viittä vaille kahtatoista ja odotan kiinteistönvälittäjän Tomi Keto-Tokoin saapumista paikalle. Haastattelupaikaksi Tomi Keto-Tokoi oli antanut vapaat kädet, joten Bistro Popot valittiin TripAdvisorin suositusten perusteella. Ruokalista ei näytä hassummalta, lounaslistalta löytyy lounaskeiton lisäksi perinteisiä suomalaisia kaalikääryleitä sekä entrecóte-pihvit.

Kun on vielä viisi minuuttia jäljellä ennen tapaamista, on vielä hyvä kerrata omassa mielessään mitä tiedän jo entuudestaan tapaamastani kiinteistönvälityksen ammattilaisesta. Tomi Keto-Tokoi työskentelee kiinteistönvälittäjänä Asunto Kompassi Oy LKV yrityksessä. Verkkosivujen mukaan toimisto on nuorekas ja moderni, aikaansa seuraava energinen kiinteistönvälitystoimisto. Tämän voin hyvin uskoa, sillä kiinteistönvälitystoimisto käyttää jo päivittäisessä työssään Matterportin 3D-tilaesittelyjä kaikissa myymissään asunnoissa.

• Kiinteistönvälittäjän ura alkoi vuonna 2000
• Kiinteistöedustajan tutkinto 2006
• LKV pätevyys 2006
• Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto Ry:n (SKVL) laatuvaliokunnan jäsen vuodesta 2006
• Alan yrittäjänä vuodesta 2007
• Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto Ry:n (SKVL) hallituksen jäsen vuodesta 2015
• Päijät-Hämeen Kiinteistönvälttäjien hallituksen jäsen

Tomi Keto-Tokoin kiinteistönvälitysura ei myöskään ole mikään vaatimaton. Kiinteistönvälittäjänä Tomi Keto-Tokoi on jo toiminut vuodesta 2000 lähtien. Kiinteistöedustajan tutkinnon ja LKV pätevyyden hän sai jo vuonna 2006 ja ryhtyi alan yrittäjäksi vuotta myöhemmin. Liittotoiminnasta löytyy myös kokemusta jo pidemmän aikaa sekä Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto Ry:n (SKVL) laatuvaliokunnan jäsenenä ja hallituksen jäsenenä, että Päijät-Hämeen Kiinteistönvälttäjien hallituksen jäsenenä.

Kiinteistönalan tuttuna konkarina luulisi, ettei vapaa-aikaa riittäisi. Tomi Keto-Tokoi vaikuttaa kuuluvan niihin harvoihin, joille ajanhallinta näyttää tulevan luonnostaan. Vapaa-ajallaan Tomi Keto-Tokoi on intohimoinen moottoripyöräilijä ja maailman matkaaja sekä viiden lapsen isä.

Täsmälleen kello kahdeltatoista Tomi Keto-Tokoi saapuu ravintolaan. Hyvin ansiokkaasta CV:stä huolimatta ensimmäinen vaikutelma kiinteistönvälityksen alan konkarista on hyvin ihmisläheinen ja mukava. Heti ensikättelyssä selviää, ettei ole pelkoa siitä, että haastattelu jäisi kuivaksi!

Matterportin Pro2 3D-kamera on ollut Tomi Keto-Tokoilla jo melkein vuoden käytössä. Kysyessä minkä takia hän päätyi Matterportin kameraan, vastauksena kuului: ”360 asteiset kuvat ovat jo vähän taakse jäänyttä tekniikkaa. 3D-tilaesitykset ovat vaan sitä tätä päivää. Millä sä pystyt toistaiseksi paremmin tuomaan asunnon esille kuin Matterportin kanssa?”

Päätös kameran ostosta tuli hyvin nopeasti, ei pelkästään sen takia, että käytännössä markkinoilta ei löydy parempaa työkalua, vaan myös kulujen takia. Kun kulut laskettiin sen mukaan mitä ulkopuolinen kuvaaja laskuttaisi 3D-tilaesityksestä per kohde verrattuna siihen, että hankkii oman Matterport-kameran, oli kameran hankinta taloudellisesti kannattavampaa.

Kun käy Asunto Kompassin omilla verkkosivuilla, löytyy kaikista kohteista omat VR- ja 3D-tilaesittelyt. Kysyin Tomi Keto-Tokoilta mitä hän laskuttaa 3D-tilaesityksistä erikseen, kuului jämpti vastaus, että jos jotain tehdään markkinointimielessä asiakkaalle, niin sen pitää pystyä tarjoamaan kaikille asiakkailleen kohteesta riippumatta. Tähän myyntifilosofiaan perustuen Tomi Keto-Tokoi ja Asunto Kompassi tarjoavat 3D-tilaesitykset suoraan osana heidän kiinteistönvälityspalveluitaan kaikille heidän asiakkailleen.

Toinen hyvin järkevä syy Matterportin kameran sisältäminen kiinteistönvälityspalveluihin liittyy uusien kohteiden, eli uusien asiakkaiden hankintaan. Tomi Keto-Tokoita lainaten: ”Välittäjille yksi tärkeä asia on hankinta. Meillä on tuplatyö ennen kuin on mitään myytävää. Hankinnasta on kova kilpailu, tekijöitä on paljon ja myytävistä kohteista on kovaa kilpailua. Tämä oli yksi syy sille, miksi halusin oman Matterportin. Pystyn kertomaan kaikille asiakkaille, että meillä on tämä kamera ja ”meitsi” tulee joka kohteeseen kameran kanssa. Asiakkaalla ei tarvitse olla joku ökykohde jossain, että nähdään vaivaa sen eteen, että mistä vain kohteesta saa tehtyä vaivattomasti myös sen virtuaaliesityksen yhdellä kertaa”.

Jos kerran Asunto Kompassi pystyy tarjoamaan kiinteistönvälityspalveluitaan, jotka sisältävät jo VR- ja 3D-tilaesitykset, niin minkä takia muut kiinteistönvälittäjät päätyvät laskuttamaan tästä palvelusta erikseen? Tomi Keto-Tokoin mukaan liiketoiminnassaan kannattaa aina myös pohtia mahdollisia kauhuskenaarioita kuten esimerkiksi sitä, että on kohde mitä ei saa millään kaupaksi. Jos esimerkiksi käyttää ulkopuolista valokuvaajaa, on kiinteistönvälittäjän hyvä laskuttaa tästä lisäpalvelusta, että omat kokonaiskulut pysyvät kurissa.

Kohteista on aina otettava hyviä kuvia, mitkä eivät vääristä mutta ovat edustavia. Matterportin kamera ei aiheuta Asunto Kompassille lisätyötä. Matterportin kameran etuna on se, että se tekee yhdellä kertaa VR- sekä 3D-tilaesityksen, hienoja 2D-stillkuvia, lyhyitä videoita kohteesta ja tarkat pohjapiirrokset.

Stailaus tai ainakin siivous on otettava huomioon. Samoin kuin perinteisessä valokuvauksessa kohteessa on tehtävä perussiivous ja ylimääräiset huonekalut sekä rihkama on vietävä pois tieltä. Asunnon parhaimmat puolet tulevat siistityssä tilassa parhaiten esille. Tomi Keto-Tokoi on omien sanojensa mukaan mies, joka ensimmäisenä kiinnittää huomiota asunnon kylpyhuoneeseen, keittiöön ja muiden kalliiden sisätilojen kuntoon. Hyvä vinkki asunnon myyjälle on, riippumatta siitä kuvataanko Matterportin kameralla tai ei, että aina pitää olla valmis tekemään pientä pintaremonttia: Esimerkiksi nuhjaantunut seinä kannattaa maalata tai tapetoida. Raikas yleisilme on tärkeä.

Tomi Keto-Tokoille on hyvin tärkeää pysyä kehityksen kärjessä. Netti on nykypäivänä kiinteistönvälittäjän paras asunnon markkinointialusta. Ennen netin yleistymistä asunto myytiin asuntoesittelyssä.  Nykyään harvempi enää tulee asuntoesittelyihin, koska ihmiset eivät enää samaan tahtiin liiku paikasta toiseen kuin ennen. Nykyään potentiaalinen asunnon ostaja selvittää myytävästä kohteesta kaiken verkon kautta etukäteen. Asuntoesittelyihin saavutaan vain, jos asiakas on jo valmiiksi tehnyt ostopäätöksen.

Haastatteluun varattu aika kuluu nopeasti mukavan haastateltavan, hyvän lounaan ja kahvin merkeissä. Kun puhumme vielä tovin Matterportin kameran eri käytöistä, Tomi Keto-Tokoi paljastaa liittyneensä sosiaalisessa mediassa eri Matterport-kuvaajien ryhmiin. Matterportin kamera taipuu monenlaiseen käyttöön. Tomi Keto-Tokoi keksi Asunto Kompassin muiden kiinteistönvälityksen konkareiden kanssa oman pääsiäiskilpailun käyttäen Matterportin 3D-tilaesittelyä. Pääsiäismunia ja -pupuja voit etsiä 3D-tilaesityksestä, joka löytyy Asunto Kompassin omilta Facebook-sivuilta.

Tomi Keto-Tokoista ja Asunto Kompassista inspiroituneena piilotimme joulutonttuja ja tonttulakkeja toimistooni. Löydätkö toimistoni 3D-tilaesityksestä kaikki piilotetut joulutontut ja tonttulakit?

 

Joulutonttuja ja tonttulakkeja metsästämässä…

Kirjoittaja: Juliane Jokinen, Myynti- ja Markkinointikoordinaattori, Geotrim Oy

Geotrim Oy toimii Matterportin maahantuojana Suomessa.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *